Hyvä Maria Ivanovna Putina,

Sinä varmaan hämmästelet saadessasi kirjeen rajan takaa. Niin todellakin rajan takaa, Suomesta, tuonelanjoen tältä puolen. Täällä Suomessa, elävien puolella, olemme heränneet jo kevääseen. Talvi oli runsasluminen. Pakkasiakin riitti niin että Tampereellakin hiihdettiin. Lumen paljoudesta ja vallalla olevasta koronaepidemiasta johtuen Ihmiset pyörivät sisätiloissa, lämmittelevät uuneja, neulovat lapasia ja sukkia. Pakkaspäivinä on tavallista enemmän aikaa keskustella, lukea, kuunnellaan radiota ja musiikkia. Radion avaaminen on kuitenkin kaksipuolinen miekka. Yhtäältä janoamme uutisia, mutta toisaalta pelkäämme pahoja uutisia, pelkäämme sotaa.

Tätä sodan pelkoa ja ahdistusta on nyt kestänyt yksin Ukrainan sodan johdosta jo kolme vuotta. Eikä syyttä sillä tuhoa ja kärsimystä on niin valtavasti että ihmetyttää mistä niitä aseita, sodan kannattajia ja sotavoimia ylipäätään riittää. Kevään tullen yhä useampi suomalainen ja suuret joukot Euroopassa, toivoivat rauhaa ja kevään lämpöä niin Ukrainaan, Gazaan kuin muuallekin maailmaan. Rauha tuntuu kuitenkin olevan kiven takana.

Jo yli 80 vuotta jatkuneen rauhan jälkeen, kaikilla meillä, ja varsinkin sinun ja minun sukupolvillamme, ovat vielä muistoissamme edellisen suuren, toisen maailmansodan muistot, menetetyt omaiset ja menetetyt elämän mahdollisuudet. Minunkin perheessäni sodan muistot ovat olleet käsin kosketeltavia. Niitä muistoja olen saanut kantaa koko ikäni. Isäni vietiin sotaan 18 -vuotiaana. Palasi sieltä 5 vuoden jälkeen 100% invalidina vuonna 1943. Sieltä Laatokan rannoilta kotoisin oleva äitini, Agnes Vasiljevna, ja isäni menivät naimisiin Suomessa elokuussa 1947. Minä synnyin toukokuussa 1948, kaksoisveljeni vuotta myöhemmin.

Nämä ovat niitä samoja aikoja kuin sinä ja miehesi Vladimir Spiridovits yrititte Leningradissa selvitä sodan kauhuista ja rakentaa uutta elämää. Miehesi palasi piiritetyiltä alueilta invalidina ja vanhin poikasi Viktor kuoli Leningradin piirityksessä. Nuorin poikasi, siis tämä presidentti Vladimir Vladimirovits Putin, joka syntyi lokakuun 7:s päivä 1952, on lapsistasi ainoa, joka jäi eloon. Nuo teidän perheenne menetykset ovat varmasti lyöneen leimansa teidän venäläisten elämään. Vladimir Vladimirovits kertoi myöhemmin venäläisellä uutiskanavalla, että vanhimman veljen menetys oli hänelle kova isku ja teki hänestä patriootin. Voin ymmärtää hyvin kaiken sen mitä perheesi on kokenut ja millaisia arpia se on jättänyt mieliinne. Kertomusten ja lehdistä saamieni kuvausten mukaan sinä olit kuitenkin vahva, selvisit sodan ja sen jälkeisen ajan kauhistuttavista kokemuksista syvän uskosi ja sisäisen voimasi avulla. Sinulla oli voimaa ja rohkeutta jopa siinä määrin, että veit poikasi marraskuun iltana 8.11.1952 kastettavaksi Leningradissa Kristuksen kirkastumisen katedraaliin. Teit tämän salassa mieheltäsi ja salassa koko kommunistiselta järjestelmältä. Näin sinun ja poikasi välille kirjoitettiin lähtemätön salaisuus.

Liekö tämä salainen tekosi yksi syy siihen, että pojassasi on läpi koko elämän ollut jotain salaperäistä, voimakasta ja pelottavaa. Voi tietenkin olla, että hänessä oli jotain perimää myös ukista, Spiridon Putinista (1879–1965), joka oli ollut Vladimir Leninin, ja Leninin kuoleman jälkeen, Josif Stalinin henkilökohtainen kokki. Sopan keitto on tunnetusti arvostettu ammatti mutta myös strateginen tehtävä silloin kun on kyse hallitsijoista ja suurista johtajista. Sopan keittäjä voi leikkiä elämällä ja kuolemalla. Maria Ivanovna, Sinä tunnet poikasi ja tiedät hänet vahvaksi, ja senkin, että hän osaa pitää salaisuutensa. Myöhemmin tuo risti, jonka sinä olit hänelle lahjoittanut ja jota hän sittemmin kantoi näkyvästi kaulallaan, rakensi myös siltoja poliittisen johdon, salaisen palvelun ja raivannut tietään tavallisesta katupojasta yhdeksi kenties tämän ajan vahvimmista ja vaikutusvaltaisimmista poliittisista johtajista.
Sinä, Maria Ivanovna (1911–1998) ja miehesi, Vladimir Spiridonovitš (1911–1999), olitte tehtaan työläisiä, ehditte nähdä suuren osan poikasi urasta, mutta et valitettavasti ehtinyt nähdä tätä uusinta ja kenties pahinta puolta. Poikasi nimittäin aloitti sodan ja vieläpä sodan veljeskansaa vastaan ja kaiken tämän sen jälkeen, mitä me suomalaiset ja te venäläiset, ja koko muu maailma saivat kokea toisessa maailman sodassa.

Sinä tietenkin ihailet poikasi menestystä, mutta kun minä seuraan hänen tekojaan ukrainalaisten, suomalaisten ja koko maailman näkökulmasta ja tuonelan joen tältä puolen, minun on kysyttävä sinulta Maria Ivanovna Putina, itkettääkö sinua? Itkettääkö sinua nähdessäsi poikasi julmuuden, ja hirmuteot? Hänhän on listinyt vastustajiensa päät ja luonut Rasputin hallintoon verrattavan urkintajärjestelmän ja salaisen poliisin Venäjälle. Kuuleman mukaan hän ihailee Stalinin suoraselkäisyyttä ja viittaa kintaalla jopa Leniniin ja muihinkin sosialismin perustajiin. Nyt hänen palkka-armeijansa ja sotavoimansa rymistelevät Ukrainan rajoilla ja aina Afrikkaa myöten.

En voi tietenkään syyttää ja tuomita sinua poissa olevana, etkä sinä ole syyllinen poikasi tekoihin, mutta minä kysyn itkettääkö sinua Maria Ivanovna Putina, itketkö poikasi puolesta, itketkö hänen julmuutensa vuoksi. Näitä sanoja ja kysymyksiä minä toisten erityisesti keväisin, kansainvälisen naisten päivän ja teillä siellä Venäjällä juhlittavan suuren isän sodan muistopäivän johdosta.

terveisin
Pertti Koistinen 5.5.2025