Tapasin Atlaksen kunnan kirjastossa
olimme kahden
hän vaikutti yksinäiseltä, kuitenkin
vahvalta taakkansa alla.

Tunsin syvää solidaarisuutta Atlasta kohtaan
kyselin, jaksaisiko hän mahdollisesti kantaa myös minun murheitani
jotka sain katsoessani isäni surumielisiä silmiä
väsymystä ja epätoivoa äitini kasvoilla.

Entistäkin painavammaksi murheeni muuttuivat
kun kävi selville
miten paljon oli asioita, joita
Atlas ei jaksanut kantaa
jätti meidän harteillemme.

Ajattelinkin, että kun seuraavan kerran
tapaan Altaksen
kasvotusten ja kahden kesken
kirjastossa, Firenzessä tai puutarhapatsaiden messuilla
kysyn, mikä on hänen mysteerinsä?
Mikä saa hänet kantamaan sitä
kohtuuttoman tuntuista taakkaa?

Voisiko hän tiputtaa sen helkkarin kiven
edes hetkeksi maahan
ja otettais yhdet
näin miesten kesken.

(pertti koistinen 13.5.2025)