Elisabethin katse

On perjantai lokakuun viimeisiä päiviä Wienissä

kiireisten kenkien korot ja hevosten kaviot

lyövät tahtia kadun mukulakiviin

minä katselen sinua Elisabeth

lennän kanssasi, jonnekin, vuosisatojen taa.

Pitkä, pitkä on ollut sinun matkasi

painava murheiden ja huokausten taakka

sinä seisot kuitenkin suorana, huivisi suojassa

kenties synneistäkin vapaana

katsot vienosti minua kohti, hieman sivuun.

Ojentaessasi minulle kätesi, näen haavasi

tunnistan kivun ja häpeän

jota sinä tunsit

silloin kerran, kun kehoosi kajottiin, 14 vuoden iässä

niin kuin tänään Helsingin, Wienin, Pietarin, Kievin, Rooman ja Nigerin kaduilla, ties missä

Et sinäkään kestänyt, vaan murruit, mutta

kaikesta huolimatta

katseestasi huokuu lohdutusta

Carraran marmorin läpi.

(Pertti Koistinen 11.11.2025 * Ajatuksia katsellessani Ulrike Trugerin veistosta „Elisabethin – Ahdistus-Pako-Vapaus“ ja yhdistäessäni mielikuvia Pyhän Elisabetin myyttiin)