Vastakohta, eilinen murhe

 

Että jonain aamuna, tai päivällä kellon lyödessä 12

kuivan kauden, ihmisten ja eläinten tuhon jälkeen

Sinä, minä ja me kaikki

heräisimme kuin pahasta unesta

liikkuisimme huoneissa kevein askelein, levollisin mielin

lekottelisimme aamupäivät kylpylässä, siirtyisimme porealtaasta toiseen

kielellä raikas vesi, Eedenin hedelmät.

 

Kuulisimme siellä täällä heleitä ääniä, lasten kisailevan uima-altaassa

silmiemme alla hiljaa huokailevien vanhusten jono, etenee

lyhyin askelin toisiaan tukien

samassa kuvassa, ylhäällä oikealla rakastavaiset, toisiinsa liimautuneina

unohtaneet kaiken muun

vieno henkäys pyyhkäisee yli kaiken.

 

 Elämä olisi kuin tanssiin kutsu ja yhteislaulu

ihmiset valmiita matkalle, Eedeniniin ja Paratiisiin

ellei se pirulainen, kännykkä, olisi lipsahtanut kädestä

osunut porealtaan reunaan, singonnut

porealtaan reunasta kaakelilattialle, ja kaakelilattia

iskenyt unelmamme pirstaleiksi.

 

Rikkoutuneen näytön raoista nyt, tulvii tumma Tuonelan joki

ilmoille kajahtaa luotien ujellus, lasten lohduton itku, haavoittuneiden valitus

leikkaussalin pöydällä sukupolveni syyllisyys

vuotaa verta yli äyräiden; Raamatun, Tooran ja Talmudin lehdille

mediakuvassa Helvetin kirjurit, Moskovan Patriarkka ja Luvatun maan Rabbi

siirtelevät rikollisten nimiä

isänmaan sankareiden kirjoihin.

 

Vai, heräämmekö sittenkin

niin niin myöhässä, mutta kuitenkin

heräisimme, olisimme eilisen murhe 

vastakohta valheille, välinpitämättömyydelle ja rappiolle

läikyttäisimme Helvetin tulikuumaa vettä itsevaltiaiden porealtaisiin

oikeutetusti, sanoin oikeutetusti, kullekin

ansioidensa mukaan.

 

(pertti koistinen 10.11.2025