Ystävän vierailu
Ystävä saapui, pysähtyi hetkeksi luokseni, kuin kevään tuuli
toi mukanaan muistoja ajoista, jolloin hengitimme samaan tahtiin
kunnes alkoi pakata
jatkaakseen omaa tietään, kohti pohjoista.
Voin toki ajaa sinut asemalle
minä sanoin, kun hänen selasi bussireittejä
ja minä, valmistin jotain pientä
suuhun pantavaa.
Oli ilta, sanatkin jo vähissä.
Pantiin kellot soimaan
voittaaksemme aikaa unelle ja unohdukselle.
Matkalla asemalle
hän sanoi
”Nyt minullakin on auto ja automaattivaihteet
Johan ei halua enää ajaa
antoi autonsa käyttööni”.
Lisäsin kevyesti kaasua
”niin Wien on varmasti stressaava kaupunki autoilijalle
millaisella pelillä sinä nyt ajelet”
sanoin.
”Johan fanittaa Pohjoismaita
pohjoisen valoa ja Volvoja”
hän sanoi
kertoi Volvon olevan turvallisen, siihen mahtuvan koko kuoron
ajelevat kuoron kanssa kerran viikossa
kaupungista toiseen.
”Nyt auto huollossa, renkaat vaihdossa mutta …
valmis kun palaan”
hän sanoi.
Panin mielihyvin merkille tämän solidaarisuuden
ja ohittaessamme Aleksanterin kirkon
muistin eilisen ruokajonon
joka kieppui kirkkoa ympäri kuin boa-käärme.
Valitettavasti Johan ei ollut todistamassa
tätä hyvinvointivaltion anteliaisuutta, huolenpitoa
mutta ystäväni lupasi mainita tästä Johanille ja siitäkin, että
Reidar Särestöniemen tauluja olisi taas myynnissä.
Bukowski kauppasi ”Tunturijärvi” nimisen taulun 200 000 €:n hintaan.
Ei paha hinta, pari sähkö Volvoa, ja kas
taulut loistaisivat Wienissä, Mariahilfe Strassen viidennessä kerroksessa
länteen avautuvan erkkerin
kahden puolen.
Siinä ne katsoisivat isäntäänsä somasti
aamun kahvipöydässä, päivälehtien ja kukkien keskellä
nostattaisivat poskille hymyn, Reitarin maalausten värit
hänen pohtiessaan maailman menoa, ja sitäkin
mikä tässä meni pieleen.
Sen enempää emme ehtineet tulikiveä iskeä
punaisten vaihtuessa vihreäksi
kääntyessämme Nokia-Areenan kulmalta rautatieasemalle
Pyhän Vasilin kultaisen kupolin jäädessä vasemmalle.
Pian auton peräluukku ja ovet loksahtivat kiinni
sulkivat muistot, jotka olivat nousseet hetkeksi pintaan
ja nyt, asettuivat uusiin kehyksiinsä.
Olimme hetken hiljaa, kahden
katselimme toisiamme silmiin
elämän koulimina ja kiitollisin mielin
halasimme höyhenen kevyesti
toivotimme toisillemme
armorikkaita terveitä vuosia, onnea ja rakkautta.
Huikkasimme
voi hyvin … oli kiva nähdä.
(pertti koistinen 9.6.2025)