Magellanin pilvi housuissa*

 

Miten usein, tapaan itseni

kysymysten ja kysymysmerkkien keskellä

puhumassa, haaveilemassa, kuiskuttelemassa

miten avara, ääretön tämä maailma, sen kaikkeus

miten kaunis, rajaton, ja toivoa hehkuva onkaan elämä

silmiimme heijastuva valo

silmäparien kohdatessa toisensa.

 

Unohtamatta tietenkään jakamatonta iloa

kuullessani äänesi, yksinäisen piekanan uikutuksen

nähdessäni, miten monta askelta olet ottanut sitten viime näkemisen

ja iltaisin, todetessani että Linnunrata, Iso- ja pikkukarhu, Venus ja Pohjan tähti

eivät ole peittäneet valoaan kiertolaisiltaan.

 

Tänään minä haluan kuitenkin enemmän

käännyn hädissäni puoleesi, kysyn sinulta ja

tarhaan rientävältä isältä ja lapselta, muusikolta ja matemaatikolta, lammaspaimenelta, leipurilta

kuinka avata silmämme

räjäyttää tietoisuutemme

kuullaksemme universumin laulun

Linnunradan ja Andromedan leikkauspisteessä

uskoa vielä siihenkin ihmeeseen

Suuren Magellanin pilven sulautuvan Linnunrataan, ehkä

kahden miljardin valovuoden päästä, ja että

rauha ja myötätunto pyyhkivät yli sotakenttien.

 

Tämä on se näky, Magellanin pilvi housuissani,

josta halusin sinulle kertoa

vielä ennen iltani hämärää.

 

(Pertti Koistinen, omistettu Lumille 7.10.2025)

*tunnen olevani ajatuksen verran velkaa Vladimir Majakovskille, joka avasi futuristisia näkyjä vanhan mädäntyneen yhteiskunnan yli, ja Pirjo Koistiselle, joka avasi silmiäni avaruuden, ovaalien muotojen ja rajattoman mielikuvituksen näkyihin.