Aitolampi Nocturno
Muistatko lapsuuden maisemat
lämpimät kesät, uimarannat, metsien ja soiden tuoksut
Muistatko?
Muistatko ensimmäisen koulupäivän
pyöreän maapallon, ensirakkauden, sen hennon kosketuksen?
Entä muistatko isien ja äitien aherruksen
iltaisin, uupuneet kasvonsa?
Ummistan silmäni
kuulen vuosikymmenten pauhun
rakennettiin kirkot, koulut, asunnot, sairaalat
luotiin tieverkot, rataverkot, ihmisverkot
kaikki se tehtiin.
Löydettiin kuparia, sinkkiä, nikkeliä, asbestia
niitäkin tarvittiin
hypättiin edistyksen rattaisiin.
Hengittivät pölyä ja asbestia
Mökkivaaran, Keretin, Vuonoksen, Paakkilan tytöt ja pojat, kylät
Pihisivät, yskivät ja kuolivat lihapatojensa ääreen
ennen kuin vatsa täyttyi.
Minun silmissäni pyykkäreiden kaartuneet selät
pesevät malmikiviä lipeäaltaassa, paljain käsin, talvenkin pakkasissa
Nyt, ne samaiset haamut
BeoWulfit, sijoituspääomat, pankkien johtajat
turvat vaahdossa
raapivat kynsillään Aitolammen kallioita
etsivät grafiittia
otetta ihmisen mielistä.
Minä kuitenkin muistan
lapsuuden pihamaat, maapallon, ensi rakkauden
kuulen kylän raitilla edesmenneiden sukupolvien kuiskeet
asbestikeuhkojen pihinän ja yskeet
laskut, jotka siitä juoksusta maksettiin.
(Vappuna 2025, kirjoitti ja luki Pertti Koistinen 2018/2025; Omistettu sukupolveni Entisille Nuorille)