RAKAS VIHOLLINEN: KIELLETTYÄ HAIHATTELUA  

 

Raija-Leena Punamäki, 12.01. 2026

Venäjän hyökkäyssodan ja Suomen sotilasliittoutuman seurauksena maittemme yhteinen raja merkitsee asevarustelua, vihanpitoa ja kansainvälisten sopimusten rikkomista.  Kuitenkin naapuruus ja 1 300 kilometrin raja ovat tarkoittanet myös kulttuurin, taiteen, tieteen, kaupan ja ihmisten vuoropuhelua, rikastuttavia kokemuksia ja lennokkaita tarinoita. Sotilasliittolaisuus ja sen luoma mentaalinen sotatilanne vaativat ehdotonta uskollisuutta. Vähäinenkin uteliaisuus vihollista kohtaan on maanpetos, kiellettyjä hedelmiä ovat yhteiset muistot, perheet ja ystävyys.

 

Vihoittelevat puolisot    

Väitetään, että viholliset alkavat muistuttaa toisiaan samoin kuin tappelevat aviopuolisot pitkäaikaisissa liitoissa. Siltä tuntuu Venäjä-Suomi -suhteessa, sillä uuden kylmän ja kuuman sodan aikana kaikki vihollisessa ja naapurissa ärsyttää ja inhottaa, aina on syytä nälväistä, vähätellä ja pilkata. Kaduttaa koko juttu. Pariskunnan muistot eivät kohtaa ja muuttuvat vastakohdikseen: Ihastuminen, kuherruskuukaudet, kumppanuus ja tulevaisuus. Koko yhteiselo on ollut harhaa, todellisuus naamiaisten jälkeen on karu. Kylmä totuus paljastuu: Slaavilainen, venäläinen ja itäaasialainen kulttuuri on aina uhannut länsimaisia arvojamme ja elintapaamme, siis itse asiassa koko olemassaoloamme. 

Naton sotilasliittoon pääseminen merkitsee Suomelle pakkoavioliitosta vapautumista ja uusien ihastumisien tarjoamaa intohimoa. Uudessa suurvaltasuhderomanssissa ”suomalaistuminen” tarkoittaa kohteliaisuuksia, kukkakimppuja, ihailua, kutsuja ja sielujensympatiaa, kun taas ”suomettumisen” vuodet tuovat mieleen vain pelkkiä painajaisia.  

Naapurissa on diktatuuri. Diktatuureissa ei voi arvostella hallitsijaa tai asevoimia. Venäjän tiedotusvälineet eivät tee itsevaltiaalle tarkentavia kysymyksiä moraalista, kansainvälisistä oikeuspykälistä tai geopolitiikasta. Diktaattori saa puhua vapaasti, sillä tiedotustilaisuudet ovat showesityksiä, joissa on tarkka käsikirjotus. Putinin puheet ovat läpeensä valheellisia ja historiaa vääristeleviä. Diktatuurissa ei ole ilmaisun tai sananvapautta, ja oma ajattelu ja havainnointi ovat kiellettyjä.

Joskus säälin toimittajia myös meidän demokraattisessa lännessämme. Ehkä Nato hiljentää meidät, ja militarismin ilmapiiri tukehduttaa toimijuuden. Ovathan toimittajat perinteisesti olleet luovia ja uteliaita, intohimoisesti äidinkieltä, ihmisiä ja elämää rakastavia seikkailijoita. Siksi ihmettelen sitä, että tiedotustilaisuuksissa toimittajat pohjustavat vallanpitäjille osoitettuja kysymyksiään kiittämällä Nato-sotilasliiton arvoja ja aseistusta. Esimerkkeinä Kultaranta-keskustelut, SuomiAreena ja juhlapäivähaastattelut.  Ymmärrän toki, että journalistit ovat kohteliaita isäntiä kohtaan, eivätkä halua pilata kutsujen tunnelmaa. Mutta vierainakin meidän tulisi olla tiedonhaluisia ja tehdä kysymyksiä, joihin annetut vastaukset eivät ole täysin ennalta arvattavissa.

Muistan tiedotustilaisuuden, jonka uutiseksi muotoutui ”Suomikuva Yhdysvalloissa.” Imago osoittautui loistavaksi, mahdollistaen informaatio- ja aseteknologiakaupan kasvun.  ”Suomen tärkeimmät kumppanit” -tiedote kertoo oikean vastauksen olevan USA ja Britannia, Britannia erityisesti sen huomattavan ydinasearsenaalin vuoksi. Eiko ’mehän kaikki tiedämme’-kaltainen tiedottaminen muistuta pikemminkin epädemokraattisten itsevaltiaiden hännystelyä kuin vapaan lehdistön säkenöivää ajatusten vaihtoa. 

 

Vuorosanat kansallisella näyttämöllä

Vaatiko Nato-sotilasliiton jäsenyys mentaalisen sotatilan julistamista kaikilla elämänalueilla? Onko jokaisen todistettava puhdasoppisuutta? Eikö kukaan ajattele toisin? Kirjailijan pitää sanoa: ”Olen onnellinen ja etuoikeutta, koska en elä totalitaarisessa diktatuurissa.” Näyttelijä löytää oman sukunsa sotilaat, ja yllättäen, vihollinen on pahuuden mittatikku ja ainoastaan meidän kärsimyksemme, meidän menetyksemme ja meidän kokemamme tuho ja kuolema ovat totta. Ex-presidentti kertoo, että kasakkojen kansanluonteen ydin on varastelu. Kyberturvakeskuksen johtaja sanoo: ”Olemme vihamielisen toiminnan kohteena, vihollisen tavoitteena murentaa kansalaisten luottamus” (HS  18.12.2025). Kirjailija sanoo: ”On tärkeää muistuttaa Venäjän imperialismin ja kolonialismin rikoksista yhä uudelleen” (YLE 15.09.2022). Kirjailija vaatii, että on aika alkaa kutsua "tavallisia venäläisiä" putinisteiksi (DN, 13.4. 2022).  Olemme sodassa, sanoo poliitikko. Ihmisten on tajuttava, että voidakseen tapaa, on opittava epäinhimillistämään vihollinen, sanoo eduskunnan puhemies. ”Itäraja pysyy suljettuna takaamaan kansallisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen”, sanoo valtiovalta (Valtioneuvosto, 03.01.2026).

Venäjänkieliset suomalaiset eivät sano mitään. Rauhanaktivisteilla ja pasifisteilla ei ole lainkaan vuorosanoja tai rooleja Suomen virallisilla näyttämöillä.  Venäjänkielinen vähemmistä, arviolta 100 000 ihmistä, on muuttunut näkymättömäksi. Heidän elämänsä, musiikkinsa, päivällispöytänsä ja runoutensa ovat muuttuneet kansalliseksi uhkaksi.  Surullisinta on se, että venäläistaustainen ystäväni varoo puhumasta äidinkieltä lapselleen päiväkodin eteisessä. Tuttavani harkitsee venäläisen sukunimen vaihtamista. Venäläiset suvut ovat tulleet Suomeen 1920 luvulla vallankumousta pakoon, Inkerin suomalaisina paluumuuttajina 1990 luvulla ja naapureina läpi historian.  Niin kauan kuin muistan, venäjänkieliset ovat rikastuttanut elämäämme ja kulttuuriamme ja ilahduttanut perheenjäseninä ja työkavereina. On väärin, että nykyisessä tiheässä militarismissa he ovat mykkiä ja näkymättömiä vihapuheen kohteita.

 

Kohtaamattomat maailmat

Militarismin sakeassa ilmanalassa asiantuntijat vakuuttavat meille, että suomalainen kulttuuri on jyrkästi erilainen kuin naapurin, Venäjän. Historian tutkija muistuttaa, ”että Suomen ja Venäjän raja on jyrkin sivilisaation raja Euroopassa. Arvomaailma on meillä niin jyrkästi erilainen kuin Venäjällä (YLE, 12. 12.2022). Suomalaisessa kansallisessa identiteetissä ei sovi nähdä häivähdystäkään slaavilaisesta kulttuurista, filosofioista tai maailmankatsomuksista.      

Naapureilla ei ole mitään yhteistä. Historioitsija analysoi kulttuurisia ja sivistyksellisiä eroja: ”Venäjällä ei ole koskaan ollut skolastiikkaa, renessanssia eikä valistusta. Skolastiikka loi pohjan nykyaikaiselle länsimaiselle ajatukselle rationaalisesta tiedosta ja puolesta-vastaan argumentaatiosta, jolle koko länsimainen maailma rakentuu. Sitä filosofista kehitystä ei koskaan Venäjällä tapahtunut.” (Iltasanomat 13.2.2022; HS 13.2. 2022). Pääkirjoitustoimittaja ilkkuu, että naapurissa ei ole edes joulupukkia, vaan naurettava uskonnollinen reliikki, pyhä Nikolaos. Naapurit pitävät pelastajanaan, vapahtajana ja ihmeiden tekijänä Putinia, pahuuden maallista ilmentymää (HS. 24.12.2025). Johtopäätös on, että länsi ei voi koskaan saavuttaa rauhaa Venäjän kanssa, vaan Venäjä on aina vihamielinen ja riidanhaluinen lännen sivilisaatiota kohtaan. Julistettu kulttuurien kohtaamattomuus hiljentää ja pyyhkii mielikuvat säkenöivistä luomiskertomuksista.  Niin hiipuvat muistot jumalista, jotka luovat tähtiä tuikkivat taivaan rannat ja ihmistä, jotka rakentavat huikaisevat holvit ja kupolit.       

Historiallis-kulttuuriset analyysit kuulostavat yhtä tieteellisiltä kuin apartheid- tai fasistihallintojen testit valkoisuuden toteamiseen. Ne toistavat kuuliaisina, ettei meidän omalla läntisellä ja naapurin itäisillä sivilisaatioilla ole mitään yhteistä, ei mitään jaettavaa, ei mitään universaalia kosketuspintaa. Analyyseistä on poistettu Suomen oma slaavilainen kulttuuri, ortodoksinen usko ja historia. Tiedämme nyt, että venäläinen kirjallisuus, ruoka, huippumuusikot ja tanssitaide ovat ukrainalaisia. Tietokirjailija osoittaa, että venäläistä kulttuuria ei ole olemassakaan, on vain sotainen propaganda, jossa historia kirjoitetaan aina uudestaan. Naapurin kansallismielisyys on vastenmielistä ja vaarallista. Naapurin kulttuurinen tarina on ontto, koska kulttuurishistoriallinen analyysi osoittaa, etteivät vanha Rusia (862-1240) ja prinssi Rurik edustaneet kansallisvaltiota, mistä loogisesti seuraa, että nykyistäkään kansaa ei ole olemassa (HS 9.11.2025).   

 

Kulttuurien ja arvojen sota

Mentaalisessa sotatilassa on turhauttavaa se, että emme tohdi pohtia, eritellä ja analysoida, emmekä varsinkaan uskalla kysyä. Mielikuvitus ja luovuus köyhtyvät. On tuskastuttavaa kuunnella presidenttiä, virkamiehiä, EU-edustajia ja asiantuntijoita, jotka toistavat lähes sanasta sanaan Natomatraa: Suomi taistelee länsimaisten arvojen puolesta; Ukrainalaiset kuolevat meidän länsimaisten arvojen puolesta; 3–5 % investoinnit sotaan takaa elämäntapamme säilymisen itäisen hirmuvallan uhkalta. Taistelemme itäaasialaista diktatuuria ja sen epäinhimillisiä kulttuurivaikutuksia vastaan.  Hokema ei lisää tietoamme eikä syvennä ymmärrystämme siitä mitä länsimaisilla arvoilla, kulttuurilla ja elämäntavalla kulloinkin tarkoitetaan. Merkitsevätkö ne jakamattomien ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja yksilönvapauden arvoja?  Tarkoittavatko ne kolonialismin arvoja: voimakkaamman ylivaltaa, luonnonvarojen riistoa ja kulttuurista dominanssia? Millaisia uskonnollisia arvoja painotetaan: ”Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi” vaiko ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”?  Viittaavatko arvot sotateollisuuden voitontavoitteluun, sotateknologian ylivertaisuuteen ja aseiden isku- ja läpäisykykyyn vai luovuuteen, vapaaseen ajatteluun ja yritteliäisyyteen?

Suomessa on helppo olla dissidentti. Onhan jo epäilyttävää, jos tykkää borssikeitosta, jota babuska hauduttaa yökausia tai muistelee venäläistä rakastettua, joko luki runoja aamunkoitteessa ja jonka nauru on hunajaisin kaikista. Vihollinen on kielletty hedelmä.  Uskallan tuskin puhua venäläisistä elokuvista tai kirjoista tai kertoa kollegoista ja ystävistä, enkä tunne yhtään yhteistyökumppania enää helmikuun 2022 jälkeen. On epäisänmaallinen teko muistella pioneerilauluja, balettiharjoituksia ja viulunsoitonopettajaa. Ei kai joku rakastanut Majakovskin runoja.  En unissanikaan tunne suitsukkeiden ja mirhan tuoksua tai tattariblinien makua. Yksikään vallankumous, manifesti uuden ihmisen potentiaaleista, dissidenttien mielenosoitus tai naapurin keittiöpöydän aamuöinen vodkattelu ei tule edes hetkeksi mieleen. En tiedän mitään ihmisistä, joita ei ole olemassakaan.  

 

Vaihtoehtoja

Historioitsija kuvaa 1300 kilometristä itärajaamme kauniisti: ”Kulttuurin näkökulmasta se on valtava kaksisuuntainen vyöhyke, jonka perustehtävä on yhdistää ja erottaa samanaikaisesti. Rajalla sijaitsevat niin kulttuurimme uteliaan valistuneet tuntosarvet kuin sen torjuvat hylkimetkin” (Huttunen, 2024). 

 Sotiminen ei vaadi vihollisen demonisointia tai epäinhimillistämistä, sanovat sota-asian­tuntijat eli sotilaat ja tutkijat (HS, 11.1.2023). Naton-sotilasliittoutuminen ei suoraan vaadi militarismia, eli sotaisan ajattelun ulottumista kaikille elämänalueille, mielettömiä viholliskuvia tai propagandan hulluttelua. 

Biologiassa ja psykologiassa diversiteettiä pidetään lähes itseisarvona, koska se mahdollistaa elossa säilymisen, monimuotoisuuden, rikkauden, luovuuden ja kukoistuksen. Miksipä ei siis omaan maailmaamme mahtuisi erilaisia, runsaita ja sykähdyttäviä arvoja, kokemuksia, diskursseja ja kulttuureja.

 

Lähteet

DN, Dagens Nyheter (13.4. 2022). Kulturdebatt. Sofi Oksanen: Det är dags att börja kalla ”vanliga ryssar” för putinister.

HS (13.2.2022). Mistä kuilu Venäjän ja lännen välillä kumpuaa? 1990-luku oli historian professorin mukaan poikkeus, josta palattiin normaaliin.

HS (11.1.2023).  Sotiminen ei vaadi vihollisen demonisointia, sanovat sota-asian­tuntijat.

HS (9.11.2025) Maailma ilman huomista. Kirja-arvio Jussi Niemeläinen: Muurista muuriin. Reportaasi Venäjän länsirajasta.

HS (18.12.2025). Jatkuva puhe hypridiuhista vääristää todellisuutta.

HS (24.12.2025). Pyhä Nikolaos heillä ja meillä.

Huttunen, T. (2014) Läheisin ja eksoottisin. Vuoropuhelu Venäjän kanssa on keskeytynyt määrittelemättömäksi ajaksi.  Yliopisto, 72(9), 51.

Iltasanomat (13.2.2022). Miksi Venäjä ja länsi eivät tule keskenään toimeen? 1990-luku oli historian professorin mukaan poikkeus.

Valtioneuvosto (2026). Suomen itärajan tilanne. https://valtioneuvosto.fi/suomen-itarajan-tilanne

YLE (15.09.2022) Sofi Oksanen kritisoi venäläistä kirjallisuutta: “Se on syntynyt imperialismin sateenvarjon alla.”

YLE (06.12.2022) Nyt Suomi voi olla oma itsensä, eikä enää tarvitse teeskennellä – näin suomalaisten omakuvaa muokataan, kun liitymme Natoon.