Reilu ja oikeudenmukainen mies!

Olen nähnyt ihmisen ja yhteiskunnan muuttuvan, vääryyden ja vihan istuvan sitkeästi ihmisten mielissä, mutta myös ihmisten tavoittelevan hyvyyttä, oikeudenmukaisuutta ja arvokasta elämää. Näiden vaihtoehtojen suhteen näkymät saattavat tosin vaihdella äärimmäisyydestä toiseen, niin kuin tänään: Istuskelin aamupäivän auringossa saunan portailla ja siivosin metsävadelmia. Pian alkoi kuitenkin tapahtua. Teuraseläinten kuljetusauto ajaa rotuutti kylän raittia pitkin, tietä numero 742, perässään kaksi junanvaunun tapaista, rähjääntynyttä suljettua vaunua. Näky ja meteli pysäytti kellon, pyyhkäisi pois onneni.

Lohduton julmuus

Eläinten kuljetusvaunut ovat tunnistettavissa, ainakin näillä main, valkoisista seinistä ja pienistä metalliristikoin peitetyistä ikkunoista. Ikkunat eivät oikeastaan ole ikkunoita, vaan tuuletusreikiä ja valon lähteitä. Ne on sijoitettu vaunun seinien yläreunaan niin, etteivät eläimet näe niistä ulos eivätkä ulkopuoliset sisälle. Tästä vankilaa muistuttavasta ulkonäöstään teurasvaunut ovat tunnistettavissa jo kaukaa. Joskus vaunujen sisältä voi kuulla eläinten ääntelyä. Useimmiten äänet kuitenkin peittyvät kuljetusvaunujen kolinaan, varsinkin kuoppaisella soratiellä.

Ohikiitävä näky ja kolina herätti muistot matkaltani Intiaan, Varanasiin, hindien pyhään kaupunkiin. Siellä polkupyörätaksit lähtivät liikkeelle jo ani varhain, kuljettivat teuraslampaita polkupyörän takatelineellä keskellä katujen ihmisvilinää. Lampaiden äänestä saattoi päätellä, että ne aavistivat kohtalonsa. Näin ainakin vakuutteli intialainen ystäväni.

Kuva eläinten julmasta kohtalosta, niiden elämän tarkoituksesta tulla tapetuksi ja syödyksi, herätti toisenkin mielikuvan, kuvan venäläisistä panssaroiduista krematorioista. Venäjän armeijan sanotaan ottaneen käyttöön liikkuvia krematorioita Ukrainan rintamilla, heti sodan ensimmäisinä päivistä alkaen. Krematoriot seuraavat hyökkäysjoukkoja ja poimivat kaatuneet, jotta kuolleiden ja raadeltujen kehojen lohduton näky ei pelästyttäisi jäljempänä tulevia joukkoja. Siistiä meininkiä, sanoisin.

Krematorioilla onkin täysi työ onnistuakseen tehtävässään, sillä uusimpien selvitysten mukaan Venäjä olisi menettänyt Ukrainan sodassa miehistöä enemmän kuin mitä kutsuntaviranomaiset ovat onnistuneet rekrytoimaan tilalle. Onnettomassa tilanteessa Venäjän poliittisen johdon katse on kääntynyt Pohjois-Korean, Kiinan ja Afrikan maiden suuntaan.

Reilu mies

Minä olen kuitenkin reilu ja oikeudenmukainen humanisti, sosiaalipoliitikko, tai ainakin kuvittelen olevani sellainen. Minä en tapa pientä enkä suurta luomakunnan oliota, vaan annan kaikille mahdollisuuden elää. Kuumana, aurinkoisena päivänä puutarhaani mateli kyy, nähtävästi se nautti auringosta, kunnes kiepsahti kerälle kuultuaan askeleeni lähestyvän. Onneksi minä huomasin kyyn ajoissa, katselin hetken sen jäätävää tuijotusta. Mietin mitä tehdä. Nappasin maasta kepin ja huusin lapsille, että toisivat minulle pesuvadin tai kaksi. Sillä välin käärme sujahti kuitenkin heinätupon alle. Tavoitin sen, vangitsin kunnes saisin pesuvadin. Kun pesuvadit saapuivat sujautin käärmeen pesuvatiin ja salaman nopeasti loksautin toisen vadin kanneksi mustan luikertelijan päälle. Otin pakkauksesta lujan otteen ja riiputin käärmeen lähimetsään. En siis tappanut kyytä enkä häiriköinyt sitä turhan päiten. Olin avarakatseinen, reilu ja suvaitsevainen Homo Sabiens.

Jainalaisen jalan jäljillä

Edellä kuvatusta pyhyydestäni huolimatta kohtaan arjessa kuitenkin vaikeuksia. Esimerkiksi poimiessani metsävadelmia, teen tarkkaa työtä, erottelen jyvät ja akanat, madonsyömät ja terveet marjat. Tarkasta työstä huolimatta siinä käy kuitenkin niin, että kun ryhdyn keittämään marjoja hilloksi, huomaan seoksessa vilistelevän matoja. Hyvä sydämisenä miehenä, annan kuitenkin madoille vielä mahdollisuuden pelastautua helvetin tulesta. Tehdäkseni näin, keitän vadelmaseosta pienellä liekillä ja hiljalleen hämmentäen. Kun seoksen lämpötila kohoaa, nousevat madot pinnalle. Nähdessäni avunpyytäjän, elävän ja kuolleen madon, poimin sen pienellä lusikalla pois kattilasta, kopautan lusikkaa tiskipöydän laitaan ja sanon: jatka nyt omin neuvoinesi. Annan siis madoille vielä pelastautumisen mahdollisuuden niin kuin Netanjahu, joka uutisten mukaan oli sodan kuumimpina hetkinä antanut palestiinalaisille ja libanonilaisille viisi minuuttia aikaa häipyä kodeistaan ennen kuin armeija aloitti tulituksen ja lopullisen tuhon.

En tiedä miltä tuntui israelilaisista sotilaista veriteon jälkeen, mutta marjanpoimijan mieleni oli tyyni. Tunsin olevani samaan aikaan sekä keittiössä Heinävedellä että Intian kaduilla. Keittiössä napsin pienellä lusikalla eläviä ja kuolleita vadelmamatoja ja toisaalta näin silmissäni jainalaisten munkkien hitaat askeleet Mumbain kadulla. Jainalaiset ovat äärimmäisen väkivallattomia ja pyrkivät elämään satuttamatta ketään tai mitään luomakunnan eliötä. Päästäkseen tähän väkivallattomuuden tilaan, jainalaiset kantavat mukanaan luutaa. Luudalla he lakaisevat tulevien askeleidensa edestä kaikki ne kohdat, johon aikovat jalallaan astua.

Tätä samaa kunnioitusta ja arvonantoa elämää kohtaan, tavoittelen myös minä, jos en nyt aivan yhtä puhtaasti kuin jainalaiset munkit niin kuitenkin tavoitehakuisesti, moraalisia ja eettisiä periaatteita tilanteen edellyttämällä tavalla. Saadessani kalastusreissuilla saalista, noudatan kalastajan eettisiä ohjeita. Välttääkseni kalan kärsimystä taitan sen niskat ja vedän kurkun auki heti pyydystämisen jälkeen. Pienillä kaloilla moraalisen velvoitteen toteuttaminen onnistuu helposti, mutta kun edessäni on suuri 5 - 6 kiloinen hauki, ja näen sen julman ja vihaisen katseen, saan vilunvärähdyksiä ja ajaudun vihan voimien valtaan. Sen sijaan, että tyytyisin tainnutuskapulaan, tartunkin melaan ja annan sen soida, kunnes hauki värisee veneen pohjalla ja rannan mökkiläiset havahtuvat meluun. Peuhaamisen jälkeen avaan hauelta vielä kurkun, jotta veri poistuisi elimistöstä ja kalan valkoinen liha säilyisi maukkaana. Kalaa peratessakin veri tietenkin roiskuu, mutta siitäkin ongelmasta selviän huuhtelemalla kädet, niin kuin Pilatus teki rappien silmien edessä antaessaan sen kuuluisan käskyn hirttää pyhä mies rosvojen rinnalla.

Minä siis noudatan kalastajan eettisiä ohjeita, enkä anna epäilevän Tuomaan häiritä mielenrauhaani. Kun vielä pidän kaupunkilaiset loitolla, elämä tuntuu yhtä pyhältä kuin teurastajan elämä yleensä hänen mätkiessään kirveellä karitsaa ja kuunnellessaan levysoittimesta pyhän kirjan rukousnauhoja.

Kahdet kasvot

 Arkielämän eettiset ristiriidat tunnistaen, olen ottanut opikseni ja alkanut lastenlasteni tavoin vähentää punaisen lihan syömistä. Kokonaan kiellettyjen raaka-aineiden joukkoon kuuluvat tietenkin saastaisista saastaisimman, sian liha. Sianlihan korvikkeeksi on noussut Koraanin säkeiden pyhittämä karitsan liha. Sitä voi ostaa Tampereellakin aasialaisista lihakaupoista. Toista vaihtoehtoa, broileria ja kanaviillokkia, saa vaivatta lähikaupasta ja tavarataloista, siististi muovipakkauksiin pakattuna. Muovipaketeista näkee jo päällepäin, ettei tuotteissa ole moitteen sijaa. Ainakin ihmiset kuvittelevat niin, ja varmaan minäkin, vaikka minua vaivaa edelleen lapsuuteni trauma, jonka sain kokea enoni apurina.

Enoni opetti minulle miehen tapoja laidasta laitaan, kuten myös teurastusta. ”Ei mittään”, hän sanoi ja ojensi minulle rukkaset, kehotti pitämään kanasta lujasti kiinni ja asettamaan sen pään pölkylle. Eikä aikaakaan, kun eno jo hujautti vesurilla kanan pään poikki. Kana sätkytteli ja veret roiskuivat ympäriinsä. Moisesta menosta säikähtyneenä päästin kanan lentoon. Näky oli itkun ja naurun sekaista ja toistui koulussa, kun luettiin Ranskan suuresta vallankumouksesta ja ranskalaisten tavasta jakaa oikeutta giljotiinilla. Minulle miehuuskokeesta jäi trauma, josta en ole toipunut vieläkään, enkä voi millään moraalisäännöllä pyyhkäistä sitä mielestäni. Kaikesta huolimatta me sallimme teurastuksen jatkuvan niin kanaloissa ja Gazassakin. Moraalisia tuskiamme yritämme tietenkin pestä ja peitellä kauko-ohjattavin pommein ja tappajarobotein, mutta pelastavatko ne yhteiskunnan siltä tuholta, joka muhii ihmisten mielissä?

(kuva ja teksti Pertti Koistinen 10.8.2026)